keskiviikko 9. elokuuta 2017

Lakka

Hei kaikille, jotkut ovat varmasti jo lukeneet ylen uutisen "Nyt on jängillä juhlat - suot ovat paikoin keltaisenaan hillaa". Lyhyesti kuvannut eräs Kemijärveläinen tässä artikkelissa "Hillaa on paikoin niin paljon, että ihan ilettää jängälle astua." Töissäkin on eväsrasioihin ilmaantunut yhdellä sun toisella tuoretta lakkaa ja kuhistaankin saaduista määristä.

Kullan keruussa

Minulle tarjoutui muutaman tunnin varoajalla mahdollisuus lähteä hillaan, lakkaan tai suomuuraimeen x) Puhelin kilahti ja kollega kyseli mukaan jängälle. Ajoimme huitsinkuikan kautta hevonkuuseen, mettätien käydessä yhä vain villimmäksi kollegan puolison löytämälle jängälle. Lakkaseurani ei ollut ottanut tosissaan kun sanoin astelevani suolle crocseissa, mutta alue oli varsin kuiva ja vain kertaalleen puron ylitys niin vaelluskengät pitivät hyvin. Olen kerännyt Hervannassa lakkaa viime kesänä, liioitellusti viisi kappaletta :D Joten keltanokka oli talloa ensimmäiset marjat allensa.

Sieltä niitä tullee

Lakkaa

alku!

Kollega jängällä

Ja sitä marjaa oli! Mukana oli tee-se-itse sanko, eli siivousämpäri terästettynä mäntysuovalla ja kahdella muovipussilla. Reilusti hyttysmyrkkyä nahkaan, jonka hajun perusteella kollega löysi minut kykkimästä suolta. Ei vaivannut hyttyset ;) Sanko täyttyi kalkatuksen tahdissa. En ole hiljane ja lakkaseuranikin haasteli sujuvassa tahdissa keskusteluiden aiheiden vaihdellessa ääripäästä toiseen. Pysyivät siis loitolla karhut, mutta sammakot hyppivät kollegan käsille.

Kaunis päivä :)

Tuolla me temuttiin
Päiväkahvit ja pullat istuttiin jängällä auringon pienessä paisteessa. Sain oppia marjojen keruuseen; mitkä ovat kypsiä ja auringon tulisi olla selän takana, koska lakat vain katoavat näkökentästä vastavalossa. Sain huomata tämän omin silmin. Jännä. Ämpäri täyttyi ja kyytiin kuului marjojen pakastus kollegan pakkaseen ja pihasauna iltapalalla. Aivan ihana hiljaisuus ja pehmeä löyly.

Ny o!


- ei tarvitse unta odotella ja kiitos seuralle! :) Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti