perjantai 15. syyskuuta 2017

Lomalla!

Hei hyvät lukijat! Nyt on akku täynnä virtaa kun on nukuttu kahden tunnin päikkärit. Puhelin joskus Vesan kanssa, että kaikkea kivaa voi sattua eteen jos välillä sanoo joo. NOH, kun sitä työkaverin (Martinan) kanssa lähtee mukamas lenkille, päätyy katsomaan hirven nylkemistä, ruoka pöytään ja vielä saunaan :D Mitä sitten oli ohjelmassa? Pakkausta ja huushollin viime siivousta, jonka toteutin yöllä sujuvasti.

Haikeutta siivotessani yksiötä herättivät hyttysmyrkky ja muistot Luirojärveltä ja Kevolta. Toinen itkun aihe oli Elinan pullonavaaja :D Otan sen sitten mukaan! Kämpän pakkaus onnistui kolmeen tuntiin aina lattian pesua myöten. Ihan ei aivan mahtunut rinkkaan puolivuosi, mutta vain muutama pieni nyssäkkä jäi. Avaimen vein terkkarin respaan nopeana toimituksena. Fillarin vein Kuuputille ja Helkama siirtyy Eskelisin linjalla eteenpäin kohti Tamperetta ja on ennen minua kotona :)

Ajelin aamulla pillurallia kylällä Martinan autolla kun vein tavaraa mökkiin. Olen varannut Ylöjärven  kollegoille ja itselleni mökin Seon takaa ja todetaan nyt siellä päiväunet nukkuneena vallan käypäksi. Tuntuu jo katsokaas lomahenkiseltä, kun olen mökissä ja odotan seuruetta saapuvaksi!!!

Blogissa tulee seikkailemaan viikonloppuna siis kollegat Mari, Hanna, Nelli ja Katja :)

Viimeinen ruutu vanhasta huushollista. Mukana työkavereilta saatu Muddus, jota olen kanniskellut halipulassani jo kaupassa ;D
Tosiaan lopetin yöt torstaina kyyneliin :) Ei sitä puolta vuotta saada ilman itkua taputeltua. Niin mahtavia kollegoita oli minulla ympärillä täällä 💚💛💜 Kiitos kaunis vielä!

- Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti