Osa porukkaa (huom. kirjoitettu maaliskuun lopussa)

Kirjoitan nyt kokemuksistani töissäolosta ja siitä kuinka, ei mistään kotoisin oleva (Kotkasta syntyjään, Tampereella asuva) sopeutuu, vai sopeutuuko, porukkaan uuteen.

Aluksi on tietysti kielimuuri. Kun todetaan, että sanalla mulkata on merkityksiä ainakin kolme ja sitten joku vielä sanoo, että nulkata (joka on sitten juosta) niin epäselvyyksiä saattaa ilmetä. Uudet lyhenteet, jotka eivät olekkaan Tays (Tampereen yliopistollinen sairaala) vaan LKS (Lapin keskussairaala), tuovat hienoista opettelua itselle ja oma muistivihkoni onkin näitä versioita sitten pullollaan. Paljon myös puhutaan ruukaamisesta, joka siis meinaa ilmeisesti "tykätä tehdä, olla tapana" ja sitä käytetään paljon. Itse pursuan paljon murresanoja ja Erno toteaa usein, että Heinin sanat ovat ihan Heinin omasta lapsuuden kodista lähtöisin. Näitä ovat iskäni viljelemät makrut ja jukkarit. Huomaan käyttäväni paljon sanoja "passata" ja "vartu". 

Joskus vanhassa työpaikassani olen saattanut kuulla omaavani vieterin tai muuten vaan paljon virtaa ja tämän ovat ilmeisesti myös havainneet jo uudet työtoverini. Selitän sen ja hyväntuulisuuteni runsaalla kahvin juomisella. Huumorini on ajoittain mustaa kuin juomani kahvin sumppi, mutta toivottavasti sen kanssa oppivat olemaan tai minä opin joskus käyttäytymään (hah). 

Kahvipöydässä keskustellaan Lielahden kauppakeskittymän ja Elon kauppakeskuksen sijasta, kuinka käytiin viikonloppuna Rovaniemellä, jota voidaan kutsua myös ROI tai Rollo. Kahveella kuulee myös puhelin soitot kotiin ja varmistukset, että onko porot ruokittu tai kuinka ajettiin moottorikelkalla sinne ja sinne. Kahvikirjanpitovihkossa taidan vetää pisimmät viivat, sillä juon kahvia aina kun sitä on ja keitän vielä lisää. 

Minut on otettu vastaan silkkihansikkain ja olen saanut hyvän perehdytyksen alusta asti. Varsin nopeasti lämpeneviä työtovereita (tämä on sitten kehu) ja ei ole vielä vastaantullut, etteikö uskaltaisi vaivata tai kysyä mitään keltään. Enkä pahastu, jos minulta välillä kysytään, että onko kaikki ok :), jolloin viimeistään voin kysyä sitten jotain. Ajoittain olen tarvinnut keskusteluja kollegoiden kanssa, kun uusia tilanteita tullut vastaan ja vielä oma pää ei riitä niitä käsittelemään. Tukea on kyllä aina saanut ja pyytämättäkin, lämmin kiitos siitä. 

Olenko siis sopeutunut? Jos vapailla minulle on ilmaantunut oma kaappi nimellä ja uudeksi lempinimeksi aamuyön tunteina yövuorossa saatu tuuliviiiri, niin olen tainnut sopeutua :)

Oma vaatekaappi

Vappuna hommissa punaisessa naamarissa.