keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Nordkapp

Kun läksimme puottelemaan länteen päin yövyimme Ifjordin kylässä, leirintäalueen mökissä. Varsin viihtyisä pattereineen kaikkineen. Vesisade hieman haittasi tunnelmaa ja ulkovessa vaan ei ole vesisateessa mukava, mutta uni tuli pyytämättä.

Nordkappin kielletty valtausmerkki, mutta noita polvenkorkusia kyhäelmiä oli silti jokune :D

Aamulla jatkoimme kohti Nordkappia ja Lakselvissä piipahdimme kaupassa. Norjalaiset tuotteet ovat likipitäen samaa kuin Suomessa, toki huomattavasti kalliimpia. Aamupuuroon ostimme hilloa ja kananmunatkin oli loppu. Jatkoimme kohti Nordkappia sateessa ja näkyvyys oli ajoittain heikko. Nordkappiin noustaan varsin korkealle sumuista tietä pitkin ja ajoittain hernerokkasumusta ei nähnyt sitten mitään. Nyt päästiin pohjalukemiin, joka siis 4,5 astetta (toki plussaa). Sadekin muuttui tihutteluksi eikä enää kastellut. Nordkappista puhutaan Euroopan pohjoisimpana kärkenä, mutta vieressä on vielä 1,5 km pohjoisempana oleva Knivskjellodden, jonne olisi päässyt patikoiden 18 km suuntaansa, mutta alkureitti oli lumen peittämä ja kevyt harkinta muuttui totaali eiksi.

Nordkappiin maksaa arviolta 30 euroa kahdelta hengeltä ja se sisältää vierailun keskuksessa ja parkkipaikan, jos lyö tiskiin vielä 15 euroa pääsee katsomaan 14 minuutin elokuvan. Hinnat siis kahdelta ihmiseltä. JATKOSSA, jos tätä lukee penninvenyttäjät, niin mietittiin voisiko auton hylätä muutaman kilometrin taakse levähdyspaikalle ja pihyyttään patikoida määränpäähän. Ei kai ne kävelijöistä laskuta? :D Mutta auto ruutuun ja samantien kielekkeelle! Kerrataan vielä, että oli sumu ja tihkusade ja maisema jäi näkemättä. Mutta oli se siltikin elämys ja saatiin hirveä huuto aina aikaiseksi kun pilviverhoon tuli reikä ja paljastui viereistä kalliota!! (turistit...) Keskuksessa oli pohjoisin posti, matkamuistomyymälä ja muutama museon tynkä, hieman valjut.  Paljon oli esillä kuuluisuuksia, jotka ovat vierailleet Nordkappissa. Kappeli ja sen taidokas puutyöjälki alttarissa ja penkeissä olivat hienot. Kahvilasta tuli huumaava tuoksu vohveleista, mutta olimme matkalla syömään ihan ruokaa niin jäi maistamatta.


Hei kaikki, minä olen kesälomalla!

Rako pilviverhossa!!

No ny ollaan pohjosessa

Kiipeily oli ehdottomasti kielletty!

Nordkapp 71° 10' 21'' N

Autolla ajoimme alas kaupunkiin ja Corner nimiseen ravintolaan, jossa ihan kelpo ruoka ja palvelu suomeksi :D Mahat täynnä leirintäalueelle Stabbursdaleniin :)

- Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti