torstai 29. kesäkuuta 2017

Nellim

Nyt pääsin Nellimiin! Alkuperäinen suunnitelma oli joskus fillaroida Nellimiin, mutta kiitos kyydistä porukat! Kaameat mäet! Nellim sijaitsee palttiarallaa 47 km Ivalosta suoraan Venäjälle päin. Nellimistä olisikin alle 20 km rajalle ja nähtiin mekin rajavyöhykkeen tarrat.

Tuolla käytiin :)

Lähellä muita maita
Nellimiin siis vei tie, joka ajoittain oli naku, riisuttu asfaltista. Mutkitteleva ja välillä mäkinen. Poroinen. Ajoimme ensteksi ortodoksiselle kirkolle.

Oli aikas komea. Puu tuoksui lähietäisyydellä

Nellimin kirkko
Tästä jatkoimme kohti uittoränniä ja ennen sitä kävelimme rautaportiksi kutsutulle kalliolle, joka on ollut aiemmin tärkeä sotien aikana, jollon lahden molemmille puolille rakennettiin linnoituksia.

Rautaportti
Ajoimme lähemmäs uittoränniä, josta oli matkaa 300 metriä. Tiedoksi muille, että rautaportilta pääsee uittorännille 3km varsin silmää vaativaa polkua pitkin, jossa tasapaino voi olla koetuksella sen kivikkoisuuden vuoksi. Takaisin sitten uittoränniltä hiekkatietä, toinen kolmonen. Mutta siis uittoränni: 1920-1930 - luvulla on uitettu Nellimjärvestä Keskimöjärveen tukkeja. Josta se on sitten taas jatkunut väljemmille vesille Inariin, Paatosjoen kautta Jäämerelle. Vuonna 1995 uittoränni uusittiin museoviraston toimesta.

Rännillä!

Oleellinen fakta

Ränni kuvattu alajuoksulta

Ja ränni kuvattu yläjuoksulta. Pauhu oli niin voimakas, että piti haastaa kovalla äänellä

Tuonne se laskee

Rännin viertä pääsi käpsyttelemään aina suuaukolle asti

Sieltä se vesi laskee


Nellimjärvi

Sinne ränni laskee

Symppisvessa!

Tyhjä munanen

Hilpeät uittorännillä

Paikalla oli myös laavu, puuvarasto (kirves), kolme murikkalettupannua :) Grillasimme makkaraiset ja ensimmäisen kerran hyvät naiset ja herrat, oli hyttysiä!!!
- Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti