No, ei nyt aivan. Mutta kyllä siinä jotain henkeä oli mukana, kun päätimme Elinan (Rukkanen) kanssa lähteä aamuvuoron päätteeksi kävelemään Laanilan kultareitin.
Kultareitti kulkee kuulemma vanhoja metsäautoteitä ja kaivoskuljujen reittejä pitkin. Reitiltä on aikanaan löydetty kalliokultaa, mutta köyhissä määrin. Reitti olisi ollut 7km suuntaansa ja jonkin opasteen mukaan olisi ollut matkalla jokunen puronylitys. Aloitimme nelostienvarresta lähtevästä päästä ja auto P-paikalle. Jo opastetaulun luona totesimme talven olevan vielä toukokuun viimeisenä päivänä läsnä. Lähdimme kuitenkin talsimaan tietä pitkin ja upottava hanki toi järjen vasta reilun 500 metrin päästä, ei täällä nyt vaan päästä eteenpäin!
 |
| Tuonne sitten kesällä... |
 |
| Herra Lapin koira päättää lopettaa poseeraamisen nähtyään kameran :D |
Suunta takaisin autolle ja suunnaksi Saariselkä, siellä viime viikolla oli todettu jo hiekkapohjaisten reittien olevan sulat (toki märät) ja jos kokeilisimme sitten nousta hyvin tallattua lumikenkäreittiä ylös Iiisakkipäälle.
 |
| Siellä näkyy! |
 |
| Hämypuro menee piiloon lumen alle |
 |
| Toukokuun viimeinen... voi että! |
 |
| Kuvaamassa, tai kutsumme tätä turistelemiseksi |
 |
| Vakiporukka |
 |
| Aurinko :) |
 |
| Herra Lapinkoira ei vaan välitä poseerata |
Lähdimme ensitöikseen kävelemään koko perheen aurorapolkua ja saavuimme Iisakkipäälle vievälle alkupätkälle. Pääsimme jopa menemään paljaalla metsäpolulla 20 metriä ja lumikin kantoi kohtalaisesti. Kävely tuntui jälleen kuin olisi astellut selkärangalla. Jos astui ohi oli tiedossa nilkoissa kirvelevä lumi, joka ylettyi sitten reiteen :D Ei siis katastrofi, mutta inasin kelju tunne kengässä. Pääsimme seuraavaan risteykseen nauraen auringon paisteessa, keli siis mitä parhain ja ajattelimme kokeilla nousta Iisakkipään tunturiin kun edessä häämötti suuret pälvilaikut tunrissa itsessään. Jaksoimme karkeasti 200 metriä kun meni kahlaamiseksi ja hankikanto katosi. Siellä alkoi jo lentää lauseotteita tuntemattomasta sotilaasta; "Heikot sortuu, elon tiellä, mutta jätkä sen kun porskuttaa." Lausetta edelsi toki hienoinen pohdinta, että onko tässä mitään itua, mutta on kiva olla ulkona ja nauraa makeasti kun ei kertakaikkiaan mitään itua 😃 😎 😂
Käännyttiin sitten takaisin ja teimme pienemmän kierroksen. Alaspäin tultaessa päätimme mennä hetken vanhaa latupohjaa pitkin ja tuumasi Elina siinä kulkiessamme, että jossain tässä menee joki. Ja ei kun astuminen suoraan siihen ja kengät märäksi :D Päätimme pysyä siis lumikenkäreitillä ja alkoi jo kevät aurinko sulattaa pitkospuut näkyviin.
- auringosta nauttien, mutta vielä talvi
Heini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti