Luirojärven vaellus

Huomiota, tämä kirjoitus sisältää viiden päivän reissukertomuksen ja kuvia aivan liikaa.  Tekstiäkin on siis tuhottomasti, kuin hyttysiä ikään. Joten allekirjoittanut kehoittaa ottamaan mukavan asennon, ehkä kupin kahvia ja lukemaan rauhassa. Eikä pahastu lainkaan, vaikka oikaisette ja katsotte vain kuvat ;) Aloittakaamme;

Luontoon.fi esitteen mukaan Luirojärvi on Urho Kekkosen kansallispuiston helmi ;) Luirojärvi sijaitsee Saariselän ja koko UKK.n korkeimman tunturin Sokostin juurella. Kyseinen reitti, jonka päätimme kulkea oli alustavasti tehty rengasreitiksi, kuitenkin merkkaamattomaksi ja polkuja ristesi niin ettemme mekään pummeilta välttyneet. Mukana oli perinteinen kartta ja Elinan puhelimeen ladattu maastokartta. Elina toimi retken suunnittelijana ja kartturina, minä seurasin perässä. Lähdimme matkaan yövuoroni jälkeen perjantaina ja maastossa olimme palttiarallaan klo 14. Ensimmäinen etappi:

1. Kiilopää- Suomunruoktu n. 14 km

Kiilopään portista sisään ja matka alkoi. Lämpöä oli sopivasti, harmaa sää, mukavan viileä.

Matkaseura Elina ja Dino, alias Herra lapinkoira

Myös minä olen valmiina lähtöön! mukana pullollinen marinolia jota yritin sitkeästi Elinalle tarjota, kun unohdin aina että vesipullo kulki toisella sivulla... 

Ensimmäinen pysähdys ja rinkat alas tapahtui Niilanpään vanhalla poroerotuskämpällä, takana 4 km. Kyseiseltä paikalta löytyy myös päivätupa, mutta sään ollessa sopiva istuimme ulkona tulistelupaikalla hetkisen, vettä juoden. 

 Niilanpään päivätupa

Vanhat tulet, savutti sopivasti

Minun ja Dinon kantamukset

Niilanpäältä jatkui semmoinen mönkkärin mennyt- näköinen hiekkatie ylös tunturien väliin. Maasto oli kivikkoista, kuivaa. Ajoittain jalkapohjalle hieman liian kovaa. Tunturissa kävelyssä on puolensa. Siellä usein tuulee ja on viileää, ei ole öttiäisiä. Mutta se, että näkee monta kilometriä minne on menossa, on maisemana hieman tylsä kun siihen kerkiää tottumaan. Tähän onneksi toi vaihtelun alkava alamäki ja kangasmetsämaa. 

 Täällä sitä mennään

Pitkälle näkee maiseman :)

Viisas koira ymmärsi nopeasti, että aina kun pysähdytään on parempi ottaa tirsat ja pistää maaten :)

Kaduin tätä toivetta maiseman vaihdosta heti alas päästyämme kun tapasimme Elinan kavereiksi kutsutut (helvetin) hyttyset! Ne seurailivat meitä sitten koko matkan aina Suomunruoktulle asti. Suomunruoktulle seurailimme jokea, josta oli näppärä kuksan kanssa ammentaa vettä juotavaksi. Meillä ei siis ollut vettä mukana, kuin lähtiessä täytetyt juomapullot ja joimme koko matkan puroista ja joista. Järviveden keitimme. Suomunruoktuun saavuimme alkuillasta ja meitä tervehti iloisesti terassilla istuskelevat hyttyset :D Tapasimme myös saksalaisen tytön, joka on ollut vaeltamassa Suomessa jo jokusen viikon. Tämän tytön kanssa meillä kulki sama reitti ja tapasimmekin sitten aina tuvilla. 

Saavuimme Suomunruoktuun ja jossa oli ensimmäinen matalan, mutta leveän joen ylitys. Se taittui osaltani paljain jaloin ja olevinaan näppärästi heitin vaelluskengät vastarannalle. No voi mörkö! Käsi otti rinkkaan kiinni ja toinen kenkä tipahti suoraan jokeen! Ei siinä, kun kovaa perään ennen kuin virta vie kauemmas! Onneksi tossu ei hörpännyt ja sain sen kiinni... Tämän jälkeen sidoin kengät ylityksissä rinkkaan kiinni. Kahdella solmulla. Mutta viileä joki vesi teki eetvarttia turvonneille ja kipeille jaloille :) 

 Ensimmäinen yöpymäpaikka. Olimme etukäteen varanneet yöt varaustuvan puolelta, metsähallitukselta, kun jännäsimme, että onko autiotupa täynnä ja meillä ei ollut varaa nukkua ulkona, kun telttakin kotona. Varaustupa erosi autiotuvasta siinä, että siellä oli patjat ja jopa tyynyt. Tätä luksusta ei olisi tarvittu, sillä autiotuvissa olisi ollut koko reissun ajan tilaa, mutta eikai vara venettä kaada.

Jalkojen tarkistus. Säästyimme rakoilta, minulla muutamat nirhaumat, mutta paikkasin teipillä ja se auttoi. Muutoin ei ensiapuapakki tarvinnut avata. Elinalla oli crocksit ja meinaan sellaiset itsellenikin hankkia. Olivat käyvät tossut ylityksissä ja kuivuivat hyvin sitten leirikengiksi. Itselläni oli ohutpohjakengät, jotka olivat toki hyvät ylityksiin ja leiriin, mutta kuivuivat yli vuorokauden :(

 Meillä työnjakona oli tulivastaava Elina ja minä keitin vettä :) Tuvissa keittämistä vauhdittamassa olivat kaasuliedet. Tulet sytytimme poistamaan kosteutta ja hieman myös hyttysiä häätämään.


Muistaakseni nukuimme hyvin ja hereilimme kuuden- kahdeksan väliä? Aamupalaan kuului itselläni puuroa, pähkinöitä ja lämminkuppi. Elinalla oli retkipuuro omenakanelilla- lisää vain vesi periaatteella. Sekä näkkäriä, meetvurstia ja voita. Niistä saatiin hyvin suolaa. Voi ja metukka kestivät parisen päivää, tai ei me niin tarkkoja oltu oliko hieman lämmintä, mutta ei vatsat menneet sekaisin ;) Näkkäri puolestaan oli kullanarvoinen aterioilla ja välipalana, kevyt kantaa! (terveiset J.Hanskalle hyvästä vinkistä!) Kahvit keitimme pikana ja minut tunteville tiedoksi, etten kantanut maitoa mukana vaan coffee creamer - kasvisrasvasekoitetta, joka toi maidon tuntua kahviin ;) 

Aamun herkut! 

2. Suomunruoktu - Luirojärvi n. 21 km

Aamusta reitti jatkui jokivartta alaspäin. Välistä noustiin hieman ylemmäs maastossa ja sitten taasen alas joen varteen. Sää oli harmahtava, joten emme päässeet hikoilemaan vielä aamusta. 

Aamuista reittimaastoa. Reitillä siis kulki isojakin "teitä" ja polkuja, mutta niitä ei ollut merkitty, joten eksymisen vaara ilman karttaa olisi ollut suuri. 

Suomujoen yli vei silta

Suomujoki

Tulistelupaikka ja rinkka edelleen mukana. Saksalaistytön kanssa totesimme eräälläkin tuvalla, että oli monia kauniita paikkoja pysähtyä, mutta hyttyspilven vuoksi emme aina edes pysähtyneet kuvaamaan. Joten ohitimme tämänkin tulistelupaikan Elinan ja Dinon kanssa. 

Tästä meno jatkui seuraten jokea kohti seuraavaa tulispaikkaa, jossa sitten keitimme päiväkahvit. 

Tahtia meillä pääasiassa piti Elina, Dino kulki välissä ja matka eteni hyvin. Ajoittain pysähtelimimme vesitauoille kuksilla ammentamaan vettä joista ja turistelemaan eli kuvailemaan. 

Upeaa koskea :)

 Suo tietää aina öttiäisiä...

Elina ja Dino koskella

 Minäkin menossa mukana. Huomioikaa, että keväällä hankkimani hiihtohousut ja sininen salomonin softshell takki ovat toimineet niin viiden asteen pakkasessa tuiskussa Kilpisjärvellä kuin heinäkuussa + 20 asteen lämmössä patikalla. Olen tyytyväinen hyvin kulutettuihin euroihin!

 Nuotiokahvit pienen järven rannassa. Metsähallitus siis tarjoaa merkityillä tulentekopaikoilla puut, joten oli varsin näppärää poltella pilkottua koivunklapia.

 Tuo vesi kelpasi tällä kertaa vain käsienpesuun.

 Taukoilemassa Salonlammen laavulla.

Muutamia ryhmäkuvia, Dino kipaisi kai haistelemaan jotakin :) Savu piti myös hyvin hyttysiä loitolla. Miten meillä sitten meni viisi päivää? Varsin hyvin :) Sanaharkoilta vältyttiin ja väsyneinä todettiin, että parempi olla vain hiljaa. Varoitettiin toista, jos päästy sammakko niin alkaa olla nälkä :D Kälätystä oli enempi mitä pirteämpiä olimme, mutta jotkut matkat taittuivat rauhallisesti omissa ajatuksissa, ilman että se oli painostavaa. Emme katselleet hirveästi kelloa ja pidimme taukoja kun tarvitsi. Ei ollut etenemisnopeutta tai muuta, yritettiin vain pitää huolta päivistä :D

Matka jatkui kohti Tuiskukurua tunturikoivikossa ja olikin kiva kun maasto nousi. Meidät myös yllätti pieni kuuro, mutta ei juurikaan kastellut. Näimme koivikossa myös ainoan riekon reissulla. 

Paljon parempi maasto :) Olkoonkin, että joen vartta maa oli pehmeämpi

Koivikossa on kivaa :)

Taas jaksaa päiväkahvin jälkeen

Tuiskupäät? Siis nuo tunturit ;D

Sateen jälkeen aurinko alkoi paistaa

 Tuiskukurussa keitimme lounaan. Lounaaksi oli voimakassuolainen (luki pakkauksessa) Knorrin kananuudeli keitto, johon jatkeeksi pastaa ja soijarouhetta, jota oli kevyt kantaa. Söimme keiton ja joimme kahveet kaikessa rauhassa. Hieman tunnustellen, mutta päätimme jatkaa tänään vielä Luirojärvelle, vaikka hieman alkoi rinkka tuntua selässä molemmilla. Tuiskukurusta olisi vielä matkaa 8km Luirojärvelle. 

Taukoa tunturikoivikossa

Sateen jälkeen maa kuivi ja varvikossa oli hyvä huilata ja katsella pilviä :) 

Ryhmälepo. Suosikkejani olivat tauot metsissä, paikoissa jossa ei ollut nuotiota vaan rähmälleen siihen varvikkoon ja hetki höpötystä ja lepoa :)

Kauniita untuvapilviä

Matkalla koivikossa oli ajoittain pirunpeltoja

Lähestyimme Luirojärveä ja maasto alkoi laskeutumaan. Meillä olisi joen ylitys ennen määränpäätä. Tämä joki oli syvempi, tai oli koska ylitimme sen väärästä kohtaa. Housut pois ja kengät jalkaan. Hyttyset söi sääret puolessa sekunnissa, mutta onnistuimme pääsemään kaatumatta ja tuomaan koirankin yli. Nopeasti housut ja kengät jalkaan ja enää reipas kilometri määränpäähän. 

Luirojärven autio- ja varaustupa

Parasta antia! Sieltä löytyi sauna!! Pääsimmekin jo lämmitettyyn saunaan ja pesulle. Ai taivas! Oli aivan mökkeilyolo ja kiva päästä puhtaana nukkumaan. 

Laiturille pitkospuut

Lakat kukassa

Kaunis, kaunis Luirojärvi Kansallispuiston todellinen helmi 💚💚💚

Vasanlyömäpäät vastarannalla

Pelkkä maisema riitti palkinnoksi vaelluksesta tänne :) Lisäksi tieto huomisesta vapaapäivästä sai mielen erittäin korkealle!

Heinin ja Elinan (ei niinkään Dinon) vapaapäivä alkoi nukkumalla pitkään. Vapaapäivällä tarkoitimme rinkatonta päivää. Tarkoituksena oli päiväreppujen turvin matkata korkeimmalle tunturille Sokostille 718 metriin. Pakkasimme trangian ja hernekeiton mukaan ja läksimme kohti Sokostia. Teimme muutaman suunta virheen ja kerrytimme kilometrejä ensin maastossa ja myöhemmin tunturissa :D 

Alkavaa nousua ja kauniita koskia

Päiväksi riitti t-paita ja itselläni kaprit, hyttyset ei syö vauhdissa ja auringossa niitä oli vähempi. 

Kauniilla koskella Elina ja Dino

Reissukaverin rapsutusta

Lähdimme nousemaan rinnettä ylös, kunnes tajusimme puolessa välissä tunturia, että olimme menossa väärää huippua kohti. Uskokaa tai älkää, mutta seurasimme erästä miestä!! Ei kannata! :D :D Kuljimme sitten viistosti pitkin tunturin rinnettä kohti Sokostin huippua. Ajoittain hapotti ja tunturi oli muutamaa vihreä kasvustolaikkua lukuuntottamatta kiveä. 

Lähellä huippua Dino pysähtyi syömään lunta ja hieman siinä kierimäänkin :)

Sokostin huippu!

Sokostin huipulla oli hyvä hetki kuivatella kengät ja sukat

Korkealle kiivennyt koira ja sen emäntä

Olihan näkymät!

Soneran masto! 

 Minäkin huiputtamassa!

 Sieltä myö kavuttiin lähes vastakkaiselta huipulta :D

 Lounashetki tunturissa.

Haloo kotiväki! Näkkärit on riittäneet! Soitimme myös muutaman puhelun huipulta, jossa siis yhteys ulkomaailmaan.

Rytmiryhmän vapaapäivä!

Sokostilta pääsimme eksymättä ja tällä kertaa polkua pitkin alas. Läpi kolmen suon, jossa onneksi suosikkini pitkospuut :) Takaisin leiriin ja saunan sytytyshommiin. Elina sytytti tulet kiukaalle ja padan alle, minä hain vettä ja pilkoin puita. Siinä sahatessa sahapukilla ensin valtavaa puuta pienemmeksi ja kirvestä heilutellessa olo oli kuin mökkiläisellä :) Pientä puuhastelua ja saapui Elinakin puita pilkkomaan. Saimme saunaan seuraksi saksalaistytön ja pulikoimmekin järvessä muutaman kerran, lähinnä käsipohjaa. Vesi oli kylmähköä, mutta ei aivomassa jäätynyt vaikka sukelsi. Illasta tulistelimme muiden patikoitsijoiden kanssa nuotiolla ja seurasimme operaatiota vaelluskengän paikkaaminen sulatelulla muovilla ja kuuntelimme erään amerikkilaismiehen tarinaa rottaongelmasta. Ruokana meillä oli illallisiksi retkieväät (lisää vain vesi), jossa oli valmiit reippaat 600 kcal energiaa. Välillä ihan syötävää, mutta kyllä siinä kateus kävi kun saksalaistyttö pilkkoi tuoretta sipulia :D Iltaisin joimme myös usein teetä tai kaakaota. 

3. Luirojärvi - Lankojärvi n. 19km

Kotimatkan ensimmäinen osuus. Haikein mielin jätimme taaksemme Luirojärven ja suuntasimme maanantai aamuna kokan kohti Lankojärveä. Rinkaton vapaapäivä oli antanut energiaa ja toki se oli nyt kevyempikin ja matka kulki hyvässä tahdissa. Nyt ylitimme joen oikeasta kohtaa ja tällä kertaa riitti lahkeiden nosto ja ylitys sukat jalassa. Kiersimme aluksi Luirojärven länsirantaa ja saavuimme suurehkolle suoalueelle. 

Vetisen suon ylitys tapahtui onneksi kaadettuja puunrunkoja pitkin, mutta pahaksi onneksi Dino hyppäsi suoraan suohon kun kutsuin sitä vastapuolelta. Elina sai napattua kantoremmistä koiran ylös ja erittäin mutainen sankari ylitti suon myöskin runkoja pitkin. Suon tuoma lika onneksi kuivui pois päivän aikana.

Suolla.

Suopursut kukassa

Suolta päästyämme jatkoimme varsin kauniissa metsämaastossa ja seuraten puroa Vasanlyömpäiden ja Joukhaispäiden välissä. Aurinko paistoi ja hiki virtasi.

Takin kuivatus tauko

Tälläistä maastoa :) Näimme myös ensimmäiset eläimet, sammakot :D

Nälkä hiipi etukäteen ja emme jääneet odottelemaan tulistelupaikkaa vaan pysähdyimme mielestämme vielä tuntureiden yläpäähän (ajatuksena vähemmän hyttysiä kuin alhaalla olevalla tulistelupaikalla) ja keitimme jälleen lounaskeiton trangialla. 

Lounaalla

Koska päivä oli kuuma sai siitä osansa myös Dino, joka trangian kattiloin kasteltiin märäksi purovedellä :) Täältä matka jatkui kankaista ylämäki- alamäki teemaa noudattaen kohti jälleen uusia maisemia. 

Palovanganjoki siltoineen. 

Tässä olikin mietintä. Jatkammeko sillan yli kohti joen yläjuoksua ja lähemmäs Lankojärveä, jossa olisi vesiteitse joen ylitys. Tästä oltiin kuultu paljon, että ylitys on syvä ja kovin virtaava. Vai jatkammeko alajuoksulle, joka tekisi noin 5 kilometrin lenkin ja siltaa pitkin yli. Aluksi olin ollut sitä mieltä, että tehdään vain lenkki, jotta päästään varmasti yli. Nyt lämmin päivä, rinkan paino alkoi tuntua... Kahlaten yli vaan! Joten suunnaksi yläjuoksu! Mietimme myös suunnitelmat kuinka saada koira yli, koska Dino ei ole uimari ja virta vie vielä otuksen, mutta sata varasuunnitelmaa todeten saisimme koiran myös yli.

Kävelimme joen vartta pitkin ylempänä maastossa ja seurasimme jokea aina kahluupaikalle asti.

Kahluupaikka

Nyt teimme asiat niin kuin pitää ;) Mietimme rauhassa ja totesimme, että tämä oli tällä kertaa oikea kahluupaikka. Riisuin housut ja vedin ohutpohjat jalkaan ja kävelin veteen. Tein alustavan kertoituksen ja totesin veden olevan noin reisiin asti vasta lähempänä vastarantaa, jossa myös virta oli voimakas ja kävely haarakäyntiä. Päätimme viedä yhdessä Dinon ensin. Koira ui välissämme ja pitelimme kiinni sen valjaista ja saimme nätisti (myös pestyä herra suomuta) koiran yli. Sitten haettiin tavarat ja viileä vesi helli väsyneitä jalkoja. 

Saavuimme alkuillasta Lankojärvelle. Tuuli oli yltynyt navakaksi ja suunnitelmat tulistelusta jäivät kun alkoi sade. Varaustupa oli täynnä hyttysiä!!! Aivan täynnä! Lisäksi siellä oli tällä kertaa myös muita. Autiotuvan olivat vanhingossa kaksi herraa lämmittäneet saunaksi ja koirakin läähätti kuumuutta sisällä. Kova puntarointi. Päätimme aloittaa nukkumisyritykset kuumassa autiotuvassa, jossa vähemmän hyttysiä. Aloitin nukkumisen ja sammuin aikalailla heti. Kuuma oli ja ajoittain, heräsin ihan juomaan. Asennon vaihdosta seurasi hyttysiä ja hölvättiin hyttysmyrkkyä. Kuumuudelta ei saanut Elina nukuttua silmäystäkään ja heräsin minäkin kyselemään kelloa. Kahdeltatoista yöllä, kun Elina ei ollut saanut nukuttua yhtään ja huoli koirasta ja kuumuudesta painoi, siirryimme varaustuvan puolelle. Varaustupa oli viileä ja ei siellä kaksi muuta ilmeisesti havahtunut kun kiipesimme ylälavitsalle keskellä yötä. Oli minun vuoroni valvoa. Viileys ei auttanut, koska iki-ihana makuupussini oli kuin jätesäkki. Hikosin, hikosin, hyttysmyrkky valui hien mukana pois. Ja niitä oli! Joskus jopa ininä loppui ja sitten siihen havahtuu kun on hiljaista! Kääntyy ja sitten niitä on sata. Syövät naamasta ja jokapaikasta! Kello kolme yöllä Elinakin herää ja tuumimme, että tästä ei tule lasta ei paskaa. Ei muuta kuin ylös autituvan puolelle ja aamupalan tekoon. Jos ei sielu levännyt niin jalat ja koira saivat lepoa. Keitimme hiljaisuuden vallitessa puurot ja kahvit ja lähdimme aamuyöllä kohti Rautulampea. Sade oli lakannut ja metsämaa märkä, mutta heräsi siinä raikkaudessa.

4. Lankojärvi - Kiilopää 19 km

Huomasin selatessani kuvia, että Lankojärveltä ei ollut yhtäkään kuvaa. Emme siellä ehtineet juurikaan pyörimään, edes kävelemään juurikaan järven rannassa. Kertaalleen keittovettä hain sieltä. Aamu oli harmaa ja viileä, taitoimme ilman suuriakaan pysähdyksiä matkan Rautulammelle asti. Elina kutsui pikataukoja ankan pepuiksi: notkistaa selän, että rinkka valahtaa pehvan päälle ja selkä lepää hetken :D näitä sitten aina välillä, kun huilattiin. Rautulammelle vei jokea myötäävä reitti. 

Rautulampi klo 06 :D

Viimoinen etappi

Rautulammella sijaitsee päivätupa, jossa ei ole ns. lupa nukkua kuin hätätapauksissa. Tuvassa oli kuivumassa muiden patikoitsijoiden vaatteita. Ei juurikaan hyttysiä. Menimme tupaan ja pää vieraskirjan päälle ja penkille nukkumaan täysissä pukeissa. Tupaan alkoi tulla aamupalan tekijöitä puolen toista tunnin päästä ja herättiin molemmat sikeästi unesta :D Jutusteltiin, keitettiin kaakaot ja klo 9.30 lounaskeittokin ja jatkoimme sitten matkaa. Kertaalleen hippasi vettä, mutta emme kastuneet. Nyt maasto oli tunturia, tuuli ihanasti ja koirallekin mukava sää talsia. Kaivettiin jopa pipot ja hanskat, terveisiä heinäkuisesta Lapista!

Tunturi maisemaa

Päätimme oikaista Niilanpäältä ja säästimme muutaman kilometrin. Kaipuu sisävessasta ja suihkusta :) Kiinnosti jopa tietää mitä peilissä näkyy, vaikka Rautulammen miespuolinen patikoitsija tuumasi, ettei kannata edes katsoa :D

Dino halusi kuvaan

Tunturi tauko ja rinkka sopivana penkkinä

Poikkesimme polulta katsomaan kuutamokurua, joka kulki kahden tunturin välissä Rautupään ja Niilanpään välissä. Pitkä ja komea kuru se olikin. 

Pipoilla ja hanskoilla, olihan sentään lunta!

Komea kuru ja varsin jyrkät reunukset

Kasvillisuutta :)

Viimeinen ruutu :)

Niilanpäältä laskeuduimme alas päivätuvalle, josta matkamme oli alkanutkin. Keitimme siellä vielä viimoiset kahvit ja suuntasimme Kiilopäälle. Kiilopäällä kaljalle, savusaunaan, sometustauko ja tunturipuro. 

- Heini kiittää ja kuittaa, on ennen kaikkea kuitti!