perjantai 28. heinäkuuta 2017

Seuroissa

Hei, 

Minulle saapui kaksi hellua x)) Eli Erno ja Vesa. Toivat tullessaan sen joka varmasti nukkuu vieressäni, Kiran :) Pojat saapuivat kuin ihmeenkaupalla (koska toyotasta lähtee maailmanlopun ääni iskarien ollessa olemattomat) yöllä ja hakemaan avaimen, itse olin yössä hommissa. Nousuimme sitten porukalla puolenpäivän aikaan. Hetken heräilyn jälkeen suunnaksi Kiilopää. Mukaan lähtivät Elina ja Dinokin. Omia perinteitämme kunnioittaen haimme lakkapossumunkit Saariselältä ja kahveet olivat termarissa. 

Sää oli aurinkoinen, mutta tunturissa tuuli sen verta, että piti lyödä pitkää päälle.

Pipsu pinkomassa
Elina ja Dino

Kettu ja Ahma 

Hyvin tulivat juttuun :)

Vesa tunturia valloittamassa

Ryhmäkuva koirineen :)

Heinäkuun vihreää

Kesälomalla!

Erppa ja Kirppa, tulossa tunturista alas

Joku kiipeämässä merkkipaaluun.


Kiilopään huiputtamisen jälkeen laskeuduimme ravintolaan syömään. 

Seuraavana päivänä suuntana oli kauppa ja eväiden osto. Suunnittelimme Ernon, Vesan ja Kiran (kyllä, Kirankin osallistui suunnitteluun) lähtöä tiistaina Kevolle, joten tarvitsimme evästä. Kauppareissun jälkeen Toyota alle ja suunnaksi Karhunpesäkivi, josta matka jatkui Inariin.

Iltapäivällä Karhunpesän näköalatasenteella

Inarijärvi häämöttää

Viimeksi täällä keväällä

Kira vielä harkitsi porraslaskua...

Ja päätyi pinkomaan metikköä pitkin

Hanaa!

Tuumailua munkkikahvilla

Inarissa kävimme hakemassa vielä täydennyksen Vesan patikkavarastoon, eli kuksan. Kiersimme Juutuan lenkin, Kiran pyöriessä rehellisessä paskassa ja saikin sitten pesun Inarijärvessä. Jälkeen tämän episodin siirryimme Hotelli Inarin Hoviin syömään pikkuisen parempaa iltapalaa :)

Illasta sitten armoton pakkaus ja lyhyet unet ennen Kevon reitille lähtöä, josta kuvaus seuraavassa kirjoituksessa :)

- Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti