tiistai 2. toukokuuta 2017

Omat läksiäiseni maaliskuussa

Eipä tietenkään ollut kameraa hollilla näissä kekkereissä, mutta yritän kuvailla mahdollisimman hyvin, niin ehkä ei kuvia kaivata :D :D Minulla oli siis kahdet läksiäiset, toiset järjestin itse ja toiset olivat sitten todellinen yllätys, oli kuin polttarit uudelleen :D Näistä vastasivat aivan mahtavat työkaverini <3

Olin perjantaina normisti aamuvuorossa ja tilaamassa lippuja elokuviin, tapani mukaan liian suureen ääneen, siinä sitten Pink Lady, totesi, että et ole menossa tänään minnekään elokuviin. Alkuun olin, että kyllä muuten olen ja olin töihin tullut peruspukeutumisellani, pieruverkkareissa ja tuulitakissa, eli en tasan lähdössä yhtään hevonminnekään. Pink Lady (Katja) tuumasi, että asiat ovat järjestetty ja hän odottaa autolla kun työpäivä on pulkassa. No mitä tässä, vatsa täyteen perhosia ja hirveä jännitys. Kävi ilmi, että leffakaverini tiesikin menostani ja ei siis ollut pahoillaan ohareista (Erno oli toiminut teidon välittäjänä jo edeltä).

Työpäivä kun pulkassa, niin firman pihassa odotti muutamat työkaverit virnuillen. Paksista kuulemma pitäisi löytyä oleelliset mukaan ja oli Erno sitten rinkallisen pakannut :) Ei muuta kuin auton kyytiin ja paikkaan X. Tämä paikka oli mökki, jonkin järven rannassa. Mökissä nukkumatilat, sähköt ja vielä hyvä kahvinkeitin. Kaikkiaan paikalla oli minun lisäksi seitsemän muuta työtoveria. Paistelimme makkaraa nuotiolla, tai kuten kunnalla toimitaan, yksi paistaa ja loput seuraa vierestä ja kommentoi :D Käypää oli ;) Illasta ohjelma siirtyi korttipeleihin, saunaan ja muuhun seurapeliin ja ennen kaikkea jutusteluun. Varsin välitön ja leppoisa tunnelma kera alkoholin :) Liikuttumiseksi melkein meni :´) <33 Menossa mukana siis: Tiina, Katja, Marjo, Hanna, Nelli, Mari ja Satu.

Läksiäistaulu työkavereilta 💚💛💜


Läksiäiset osa kaksi olivat sitten meillä kotona, siviilikavereille. Olin tehnyt lappi menun, jossa siis lohileipiä, poroa (ruisnappien täytteenä), lakkakakkua ja leipäjuustoa. Ohjelmana oli kahvittelua ja tietovisa lapinmurteen sanoista ja yleistietoa Inarista. Näistä kiitos työkaverille, joka oli minulle tehnyt sanaston, jotta pärjäisin Pohjoisessa ja tulisin ymmärretyksi ja ehkä ymmärtäisin itsekin jotain :D Sekä Kankaanpään kirjeenvaihtajalle kiitos, joka oli tehnyt minulle Inari -mindmapin :)
Voittajaksi (itsensä julisti Erno) päätyi Erno, kun psykologialla kuulemma nujersi kivi-sakset-paperi pelissä tasoissa olevan häkeläisen. Selvitymisen tueksi sain suklaata, mukin (joka mukana Ivalossa), Vitalista ja purukumia ettei sitten henki haise :D Illasta lämpeni sauna ja meno meni viiniksi, kun alakerran blondikin saapui :D Mukana olivat: Erno, Anni, Heidi, Sara ja Matias ja Lumppa, Eetu ja Anu, Vesa ja Lauri.


Ruukata, täkkipussi ja juokale ovat olleet jo käytössä :D

Ei pääse eksymään :D


Hyvä näillä oli jatkaa matkaa aina 980km ylöspäin



- Muistellen hymyllä, Heini


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti