perjantai 26. toukokuuta 2017

Suuntana Saariselkä Annan kanssa



Hei vaan, blogihiljaisuuteen on olemassa syynsä :) minulle on saapunut kavereita mansesta! Ensimmäisenä saapuivat Suvi ja Mauno lauantaina. Kuuputilta kävin heidät ottamassa vastaan ja ilta vietettiin kämpillä syöden ja suunnitellen heidän tulevaa matkaansa ylös päin kohti Nordkappia. Aamusta punainen Polo alle ja heipat. Mainostamatta, mutta Ivalon lentokentältä on varsin helppo ja moneksi päiväksi myös edukas vuokrata auto. Neljä päivää (kolaroimatta) 189€ ja lupa ajaa Ruotsissa ja Norjassa.

Jottei otsikon teksti vallan hämää niin, Anna on työkaverini mansen seudulta ja tuli siis viettämään kesälomaansa pohjoiseen kun vastaavasti annan avopuoliso oli suunnistanut Kreikkaan x) no niin aloitetaan tarina:

Iltavuoron päätteeksi Anna oli saapunut googlemapsin opastamana terkkarin pihaan. Matkan hän oli taittanut junalla Ouluun ja sieltä bussilla Rovaniemen kautta Ivaloon. Seuraavana aamuna suuntasin töihin ja jätin matkalaisen nukkumaan. Minuu oli jännittynyt Annan tulo niin kovin (ja niin miksi ihmeessä???), että olin innoissani ja suunnittelin mielessäni koko yön, kuin asiaan paneutuneen turistioppaan lailla, tulevia päiviä ja kuuntelin hampaiden narskutusta...

Turistiopas Heinin Ivalo katsaus (luotu toukokuussa 2017)


  • Saariselkä ✓
  • Kiilopää ✓ ainakin yritettiin ;)
  • Karhunpesäkivi ✓
  • Mukkavuopaja
  • Saariselän kuukkelin lakkapossu
  • Ivalojoki ✓
  • Jänkkävaara
  • Siida ✓
  • Jäniskoski ✓
  • Otsamo
  • Iisakkipää
  • Kaunispää ✓
  • Rajakangas
  • Piepaljärven erämaakirkko


Rukkaselta saatiin kiesi lainaan ja ajettiin enste kylille kaupalle. Mukaan retkieväitä ja tujaus alkomahoolia. Ainoa paikallinen (no semipaikallinen) eli napapiirin tällä puolen oli nordenligts olut, joka jäi hyllyyn. Tosin tiukkaa eri marjoilla oli paikallinen erikoistilaus tavara, mutta taisi olla enempi varsinaisille turisteille. Yhteisenä mieltymyksenä mukaan tarttui riesling valkoviineistä ja se juotiinkin loppuun ajantajun kadotessa neljältä aamuyöllä Antti Holman videoita ja Siskonpeti -sarjaa katsoessa ja toki hieman maailmaa parantaessa, kun aurinkokaan ei laskenut.

Mutta siis alle tortilloja (todella lapland henkistä 😎😂) ja mukaan varsin käypä soijakaakao ja suunnaksi Kiilopää. Noh, ei mennyt ihan kuin strömssössä, ei scoreen ei succeen. Kiilopäällä oli katsokaas lunta. Paljon. Viime viikon hankikanto oli tipotiessään ja mulahdettiin reisiä myöten hankeen. Niin oli kengät täynnä lunta ja vatsa kipeä naurmisesta, kun tässä ei tainnut olla mitään järkeä x)) vajaa (liioittelen nyt) sata metriä etenimme ja toteamus että ei tämä tästä ainakaan helpotu ja hirven askelin kohti niin rakasta ja kuivaa asfalttia.

Oli vielä lunta...

Suuntasimme autolla kohti Saariselkää ja matkalla nähtiin kaksi koppeloa. Tallentuivat kamerallekin, mutta avaudun tästä myöhemmin. Parrakkaita naisia olivat ja selvästi erimieltä kun toinen halusi kävellä tiellä ja se toinen idiootti upottavalla lumella, siskoja? Vanhoja piikoja?

Saariselällä kiersimme täysin sulaneen aurorapolun, mutta Iisakki päälle ei ollut asiaa. Aurorapolulla kuunneltiin purojen liplatusta ja tulkittiin linnun lauluja ja ennen kaikkea kaameaa kalatusta, onhan sitä nyt asiaa x) Aurorapolulta nousimme vielä tietä pitkin Kaunispäälle. Pääsimme siis tunturiin :)
Ilta-aurinko, klo jotain 23 rataa :) Kuvaajana Anna

Oli nättiä

Terveisiä kesälomalta!
Kaunispään tornissa siemailimme kaakaot ja söimme eväsleivät :) Maisemia ihailtiin ja räpsittiin jokunen kuvakin ja päiviteltiin nauraen kesälomaa :D Kerron tässä suru-uutisen *syvä huokaus* möhlin ja poistin KAIKKI, ihan kaikki Saariselän reissun kuvat! Vahingossa painoin deleteä! NUIJAAAA! Ette varmaankaan usko sitä kiroilun määrää. Mutta onneksi kuvasimme muutamia kännyköillä, joten ei kuvaton saldo :)

Illasta ajoimme takaisin kämpille ja auto sivuun! Ei maailma mikä näky! Jäät olivat lähteneet Ivalojoesta ja näytti upeimmalta mitä ajattelin, kun kulkivat veden virran mukana. Enää puuttui se jäälautalla seilaava telkkä :D

Siellä menee!



Vielä video :)

Seuraavaksi kuulumisia Inarin reissulta
- Heini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti